Huhhuh, on tääkin aika tehä blogipäivityksiä keskellä viikkoa ottaen huomioon, että huomenna(tai no tänään) on aamupala klo 7, mutta pakko mikä pakko. Haluan kertoa tällä hetkellä erittäin pinnalla olevista tuntemuksista jotka varmasti ainakin tanssijat ja varmasti muutkin taiteilijat tunnistavat.
Nimittäin siis, inspiraatio. Sen puute ja sen iskeminen mitä omituisimpiin aikoihin.
Olen tehnyt elämäni aikana jo useampia tanssikoreografioita ja sooloja. Täällä DTS:ssä meillä on tanssikoreografioiden tekemistä ns. "kotitehtävänä". Tähän mennessä on ollut kolme koreografiaa. Kolmannen palautuspäivä on tämän viikon perjantaina. Olin aloittanut ajatus ja kehittelyprosessin jo ennen joululomaa. Joululomalla tuli tanssista taukoa ja kun joululoman loppuun vielä sairastuin niin koreografian kehittely ei todellakaan edennyt. Pysyin sitkeästi kipeänä ja hieman puolikuntoisena viime viikkoon asti. Viikonlopun huilasin etten sairastu lisää ja mietin vain ihan vähän tanssiliikkeitä koreografiaan. Maanantaina sitten vihdoin olin riittävän terve tanssimaan ihan täysillä. Sillon miulla oli jopa ruhtinaallisesti aikaa koreografian kehittelyyn ja tanssisali käytössäni. Puolentoista tunnin aikana en ollut kuitenkaan saanut yhtä ainoaa uutta liikettä aikaan. Olin ainoastaan saanut itteni saatettua sellasen epätoivon tilaan että halusin huutaa ja raivota. Itkin ja makasin välillä lattialla ja välillä puin nyrkkiä peilille ja tömistelin jalkojani ja revin hiuksiani eli käyttäydyin kuin uhmaikäinen nelivuotias. Koetin rukoilla, mutta siitäkään ei oikein tullut mitään kun olin niin turhaantunut. Lopulta kun aikaa oli n.10 minuuttia jäljellä mie vihdoin sain aikaseks muutamia uusia liikkeitä joihin olin ihan tyytyväinen. Ei siis ihan hukkaan se aika mennyt, mutta olin kuitenkin uskomattoman turhaantunut. Miksi mursussa miulla alkaa ideoita syntyä vasta siinä vaiheessa kun aika on juuri lopuillaan?!
Tiistaina oli sitten aivan liian kiireinen päivä joten tanssin miettimiseen ei jäänyt aikaa. Tajusin siis tänään et jaa miulla on tää keskiviikko ja torstai aikaa saada tanssi valmiiks. Myöskin halusin et jää yks päivä aikaa yksityiskohtien hiomiselle joten tajusin hieman järkyttyneenä että, hehhee, miun pitäis siis tehä koko tanssi valmiiks tänään vaikka miulla oli vasta n. 20 sekuntia n. kolmesta minuutista valmiina. Otin kuitenkin itselleni asettamani haasteen vastaan. Aloin työstämään jo ennen päivällistä joka on klo 16 ja jatkoin sen jälkeen heti uudestaan. Noin kello kuuteen mennessä olin saanut noin muutaman sekuntin verran lisämateriaalia. Sitten tyssäsi kokonaan. Pää oli aivan tyhjä eikä minkäänlaisia ideoita syntynyt. Koetin etsiä inspiraatiota kuuntelemalla biisiä uudestaan ja uudestaan ja improvisoimalla, katsoin netistä tanssivideoita ja kävin läpi omia tuotoksiani, kokeilin erilaisia liikkeitä, mikään ei auttanut. Nyt en jaksanut enää ilmaista tunteitanikaan muuten kuin kiehumalla sisäisesti ärtymyksestä ja ulkoisesti vain jankkasin liikkeitä uudestaan ja uudestaan. Kahdeksan maissa söin iltapalaa ja jatkoin vain edelleen. Olin jo niin epätoivoinen etten edes jaksanut ajatella että kymmeneltä alkaa ruokailuhuoneessa hiljaisuus. Puoli kymmenen aikaan tuotokseni olivat vieläkin surkeaa tasoa. Vielä puuttui ainakin 2 min. Olin rukoillut useampaan otteeseen ja muutaman kerran vaikutti lupaavalta, mutta sitten ideat vaan tyssäsivät. Olin hieman ärtynyt päivän opetuksesta jossa oli korostettu Pyhää Henkeä inspiraation tuojana. Missä se miun inspiraationi luuhas?!
Noin kahtakymmentä vaille kymmenen miulla alko aivan yllättäen tulla ideoita ja aloin kokeilla ja kirjottaa koreografiaa muistiin. Kymmeneen mennessä olin päässyt vauhtiin. Hiljaisuus alkoi, mutta en vaan voinut lopettaa. Musiikkini tuli kuulokkeista niin en mie suunnattomasti voinut ketään häiritä joten jatkoin siis. Puoleenyöhön mennessä alko olla hyvä inspis päällä. Ajattelin että pitäis päästä nukkumaan, mutta jos nyt lopettaisin niin aamulla ei taatusti enää ois ideoita, siispä jatkoin. Tanssimista vähän vaikeutti se et ruokasalin puulattia narisee ihan kauheasti niin piti yrittää liikkeiden lomassa löytää kohdat joissa on vähemmän narinaa etten koko taloa herätä. Noin puol kahdelta olin sit lopultakin valmis. Olin väsynyt, mutta onnellinen ja helpottunut. Tietenkin oisin voinu mennä heti nukkumaan mut oli niin koominen olo että oli pakko kirjottaa nää tuntemukset heti ylös ja sitäpaitsi kun olin tanssinu niin olin ihan ylikierroksilla joka tapauksessa. Siispä istun ruokasalissa syöden tomaattia ja juoden cokista(niin tanssijan ruokavalio että huhhuh) ja kirjoitan tätä päivitystä.
Pitkän tarinani pointti: Tein koreografiaani tänään n. 9 ja puoli tuntia. Tästä ajasta kuusi tuntia oli kuitenkin raivostuttavaa tuloksetonta näperrystä. Heti kun kello läheni kymmentä niin ideoita alkoi kuitenkin syntyä. Mikä ihme siinä on etten pysty tuottamaan mitään luovaa päivällä?! Mikä ihmeen yöeläjä mie oon et kaikki inspiraatio alkaa syntyä sillon kun pitäis mennä nukkumaan? Loppu hyvin kaikki hyvin kuitenkin kun koreografia on valmis. Kiitollinen oon!
Tanssikoreografian tekeminen voi olla ihana luova prosessi jossa saa ilmaista itseään ja josta nauttii suunnattomasti. Ajoittain se voi kuitenkin olla asia jota inhoaa eniten maailmassa ja haluaisi vaan hajottaa esineitä ympärillään ja aiheuttaa tuhoa ja ulvoa suureen ääneen. Kun jankkaa koreografiaa uudestaan ja uudestaan musiikin kanssa voi myös alkaa inhota biisejä joista ennen piti, koska kuulee ne niin monta kertaa. Koreografian toistaminen uudestaan ja uudestaan voi myös saada katsomaan sitä aivan liian kriittisesti ja yhtäkkiä haluaakin muuttaa kaiken ja kaikki on huonosti ja koko juttu on naurettava. Uskon, että tottakai Jumala antaa inspiraatiota tanssiin ja liikkeitä, mutta suuresti epäilen, että saisin valmiin koreografian nätissä paketissa. Kyllä koreografian tekeminen vaatii aina kovasti työtä. Jumala voi kuitenkin antaa kärsivällisyyttä jatkaa ja jatkaa vaikka kuinka tuntuisi jumittavan paikallaan. En mie usko että oisin omassa voimassani todellakaan jaksanut 9,5 tuntia väkertää vaikka Pyhä Henkikin sai kyllä osan miun ärtymyksestä osakseen. Onneksi Jumala on kärsivällinen uhmaikäisille lapsilleen! Toki normaalisti olisi järkevää myös pitää taukoa ja levätä yön yli mutta kun inspis iskee niin sillon se iskee. Kaikesta koreografian luomisen ja tanssimisen ajoittaisesta raivostuttavuudesta huolimatta on se kuitenkin vaan niin kamalan ihanaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti