En olekaan vähään aikaan kerinnyt tänne kirjottelemaan kun on pitänyt reissailla ympäri Norjaa. Tällaisissa merkeissä meni viime viikkoni: Koulumme oli mukana RISK-nimisessa rukoustapahtumassa jossa lähetettiin tiimejä jokaiseen Euroopan maahan ja klo 12 ja 18 Norjan aikaa kaikissa maissa rukoiltiin yhtä aikaa Euroopan ja sen maan puolesta jossa sillä hetkellä oltiin. Ennen lähtöä ympäri Eurooppaa meillä oli kolmen päivän koulutus evankelioinnista Skienissä. Koulutus oli todella mielenkiintoinen ja samalla myös haastava ja raastava. Aina ennen olin ajatellut, että evankeliointi on vain joidenkin kutsumus ja muut saavat pysytellä sitä kauempana. Skienissä meillä oli kuitenkin käytännönharjoitusta evankelioinnissa johon jokaisen täytyi osallistua. Saimme kuitenkin apuvälineitä matkaan. Ensimmäisellä kerralla meillä oli mukana paperi ja kyselimme ihmisiltä kysymyksiä arvoista ja Jumalasta haastattelutyyppisesti. Ei haitannut jos ihmiset eivät vastanneet kaikkiin kysymyksiin, tarkoitus oli synnyttää keskustelua. Kysymyksien kysyminen tuntemattomilta ihmisiltä pelotti aluksi, mutta pääsin kolmen ryhmään yhdessä Hannan ja evankelioinnissa kokeneemman pojan kanssa. Suurin osa ihmisistä joille puhuimme ei halunnut vastata, mutta yhden etiopialaisen ortodoksi miehen kanssa syntyi hieno keskustelu. Yksi kysymyksistä oli : Mitä kysyisit jos yhteen kysymykseen Jumalasta voitaisiin antaa kattava vastaus. Hän vastas, että kysyisi voidaanko hänen syntinsä antaa täysin anteeksi. Se oli liikuttavaa ja todistimme hänelle parhaamme mukaan Jeesuksen sovitustyöstä. Hän uskoi, että koska Jeesus kuoli yli 2000 vuotta sitten hänen kuolemansa ei voi enää sovittaa meidän syntejämme ja meidän täytyy noudattaa lain määräyksiä pelastuaksemme. Miehen lähdettyä rukoilimme hänen puolestaan.
Toisella evankeliointi kerralla meillä oli apuvälineenä lappu johon kirjoitimme ihmisten rukouspyyntöjä. Meille myös sanottiin, että jos näemme vaikkapa jonkun joka kulkee kainalosauvojen kanssa meidän pitäsi rukoilla parantumista sille ihmiselle. Mie uskon kyllä parantumis-ihmeisiin, itseasiassa kun rukoilimme parantumista sairauksista toisillemme niin yksi tyttö meidän dts:stä parantu laktoosi-intoleranssista ja yhen pojan pähkinäallergia hävis( Se poika testas asian itseasiassa tänään ja söi ison kulhollisen pähkinöitä. Sitä iloa ja hämmennystä oli ihan mielettömän hieno kattoa.) Se vaan mitä miun on vaikee uskoo on se et Jumala vois käyttää minnuu, et joku parantuis jos mie rukoilen heidän puolesta. Se olikin miun kipein ongelmani koko RISK:in ajan ja on edelleen. Miten Jumala voi käyttää minnuu kun mie en edes ite usko siihen ja hädintuskin uskallan yrittää vaikka sairaan puolesta rukoilemista. Kyllähän mie tiedän et se voima, joka parantaa on täysin Jumalan voimaa eikä mikään oo miusta lähtöisin, mut silti asia tuntuu niin pelottavalta. Yks asia miten Jumala voi minnuu käyttää on sentään se et voin siunata muita tanssillani. Tanssin Skienissä melkein aina ylistyksen aikaan ja useampikin ihminen tuli sanomaan et miun tanssi tuo heille iloa. Sen kuuleminen teki miut niin kiitolliseks. Ehkä Jumalalla on kuitenkin käyttöä miulle työssään. Ehkäpä meillä on jokaisella oma työtehtävämme tässä maailmassa.
Skienin koulutuksen jälkeen oli aika suunnata eri Euroopan maihin ja eri Norjan kaupunkeihin. Tiimi jossa mie olin suuntas Fredrikstadin kaunpunkin. Fredrikstad oli tosi kaunis. Yövyimme yhen meijän dts:n työntekijän kotiseurakunnassa. Kirkko oli hullun siisti paikka, entinen teatteri joka oli muutettu kirkoks. Nimi oli R
Skienin koulutuksen jälkeen oli aika suunnata eri Euroopan maihin ja eri Norjan kaupunkeihin. Tiimi jossa mie olin suuntas Fredrikstadin kaunpunkin. Fredrikstad oli tosi kaunis. Yövyimme yhen meijän dts:n työntekijän kotiseurakunnassa. Kirkko oli hullun siisti paikka, entinen teatteri joka oli muutettu kirkoks, discopallo katossa muun muassa. Nimi on Røda Mølle( Punainen Mylly). Herätti hieman hilpeyttä keskuudessamme. Ainoo vähän negatiivinen puoli kirkolla yöpymisessä oli se et meillä piti olla palovartiajat koko yön ajan. Oli sit vahtivuorot joten ekana yönä torkuin sohvalla klo 2-4. No sinänsä valvon usein myöhään niin ei se niin kamalaa ollut. Fredrikstadissa rukoilimme kaupungin ihmisten puolesta, tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja johdimme sunnuntain Jumalanpalvelusta (muusikot vastasivat ylistyksestä, yksi henkilö saarnasi, näyttelijät esittivät draamaa ja myö tanssijat tanssimme spontaanisti ylistyksen aikana). Yksi asia jota myös kokeilimme oli aarteenetsintä. Siinä kuuluu rukoille Jumalalta paikkaa, tuntomerkkejä, nimeä ja rukousaiheita. Se mitä Jumalan koetaan puhuvan sydämelle kirjoitetaan ylös. Sitten lähdetään kaupungille etsimään ihmistä joka vastaisi paperille kirjoitettuja "aarrekartan" tietoja. Tällanen tosi kuunteleva rukous pelotti minnuu. Kuitenkin koetin rukoilla ja sain mieleeni hyvin selkeesti kuvan turkoosista takista. Kun sitten kuljimme kaupungilla mie näin tytön jolla oli kirkkaanturkoosi huppari ja miulle tuli sisällä semmonen olo et miun pitää puhua hälle. Menin sit juttelemaan hälle englanniks ja kerroin asiani ja kysyin onko jotain asiaa jonka puolesta hän toivois rukoiltavan. Tyttö oli tosi hämmentyny ja sano ettei hällä oo mitään ongelmia. Toivotin hälle hyvää päivänjatkoa ja sitten kun hän oli menny niin rukoilin hänen puolesta. Näin lyhyenä versiona. Todellisuudessa en ensin edes uskaltanu mennä puhumaan hälle ja hän oli muutaman kaverinsa kanssa ja loppujen lopuks kuljin Hannan ja toisen meijän dts:n tytön kaa niiden nuorten perässä muutaman sata metriä ennen kuin juoksin heijän perään ja kerroin asiani. Olin kuitenkin kiitollinen et Jumala anto rohkeutta mennä ylipäätään puhumaan turkoosi huppariselle tytölle.
Yks asia mikä myös tapahtu Fredrikstadissa ollessa oli miun synttärit. Kaikki oli niin ihania ja miulle laulettiin onnittelu ainakin kaheksalla kielellä ja oli kakkua ja karkkia ja niin paljon makeeta että sillä määrällä mitä syötiin lauantaina ois pärjänny varmaan kuukauden. Sain myös älyttömän ihanan kortin johon kaikki oli kirjottanu jotain positiivista. Itkin sitä lukiessa.
Kun palattiin Fredrikstadista Skieniin, oli pieni päätösjuhla jossa kerrottiin uutisia ja tapahtumia ja todistuksia Jumalan toiminnasta eri maissa. Tän viikon tiistaina olikin sit aika suunnata takas tänne kotiin, Ålesundiin siis. Tätä on jo niin helppo sanoo kodiks. Bussimatka oli noin 13 tuntia ja sujui vähäunisen yön jälkeen väsyneissä tunnelmissa. Osa tiimeistä oli palannu suoraan Ålesundiin jo sunnuntaina joten osa porukkaa oli meitä saapuvia vastassa. Kaikki oli ottamassa meitä vastaan ja ihmiset oli sytyttäny kynttilöitä palamaan ja tehny kaiken hurjan kauniiks. Kaikki oli ihan innoissaan kavereiden jälleennäkemisestä. Oli ihanaa tulla kotiin.
Nyt on kello jo vaikka mitä, onneks huomenna on sentään lauantai. Ens viikko on creative week, ihanaa päästä taas kunnolla tanssimaan. Kuvia RISK-viikolta lisäilen varmaan piakkoin.
