Loppuvuoden päivityksiä näin hiukan myöhässä

Tässä tulee nyt vähän tällainen pläjäys loppuvuoden tapahtumista joita kirjoitan kotoisasti oman huoneeni lattialla Joensuussa. Viimeiset viikot ennen joululomaa olivat niin hurjan kiireisiä että blogin päivitys jäi kokonaan. Netti oli myös oikullinen eikä toiminut muutamaan viikkoon kuin muutamia minuutteja päivässä joten päätin jättää blogin päivityksen suosiolla joululomalle.

Mini outreachin jälkeen meillä oli creative week. Aiheena oli prophetic dance. Valitettavasti olin kuitenkin Trondheimissa saanut kunnon flunssan ja creative weekin alun makasin sängyn pohjalla voipuneena. Keskiviikkona pääsin osallistumaan jo tanssitunnille. Tää edellinen luova viikko oli ihanan rentouttava. Keskityttiin siihen mitä Jumala voi välittää tanssin kautta ja miten voi rukoilla tanssien. Oli hurja miten tanssiessa yhdestä kädenliikkeesta saattoi tulla mieleen rukousaihe. Oli myos ihanaa vain rentoutua ja keskittyä tanssiessa Jumalaan eikä niinkään tekniikkaan. Olin myos vielä vähän heikko sairastamisen jäljiltä niin oli hyvä että oli vaihteeksi vähän rauhallisempaa. Meillä oli myos muutamia harjoituksia profetaalisesta tanssista eli koetimme esimerkiksi välitää toisillemme rohkaisua tanssin kautta. Rukoilimme että Jumala näyttäisi mitä hän haluaa meille kertoa siitä ihmisestä jonka puolesta rukoilemme. Kuvastimme sitten rukouksemme tanssilla. Meillä oli myos harjoitus jossa tuli ulkopuolisia vieraita. Meille kerrottiin etta n. puolen tunnin päästä paikalle tulee vieraita ja meidän piti rukoilla heidän puolestaan tietämättä heidan nimiään. Tarkoituksena oli saada jokin rohkaisun sana Jumalalta ja kuvastaa se sitten tanssilla. Tää viikko avas miun silmiä kyl ihan uudella tavalla miten monipuolista tanssi voi olla ja miten mahtavaa on kun antaa tanssinsa Jumalan käyttöön ja unohtaa hetkeksi kaiken kritiikin ja vertailun.

Seuraava opetusviikko oli mukavaa vaihtelua. Meille tuli Lars Olav niminen mies pitämään oppitunteja Jumalan sanasta eli Raamatusta. Opetus oli kuitenkin enemmän fakta painotteista joten oli hyvin rentouttavaa vaihteeksi ajatella päällään eikä sydämellään( toisin sanoen kerrankin sai kuulla mielenkiintoisesta aiheesta ilman että tunteet nousivat pintaan ja itkettiin joka välissä). Seuraava opetusviikko sitten muuttikin asian  kun mentiin taas syviin ja tunteita herättäviin asioihin. Jaettiin keskenämme kipeitä ja henkilökohtaisia asioita ja oltiin avoimia ja särkyneitä toistemme edessä.

Viimeiset viikot ennen joululomaa olivat täynnä monenmoista ohjelmaa: Oli armenialainen ilta jossa mie, Paulien ja Jena muutaman armenialaisnaisen avustuksella ja opastuksella esitimme armenialaista tanssia. Olimme pukeutuneet miehiksi ja meillä oli komeat viikset ja yhdistyneet kulmakarvat. Olin jopa koettanut hieman naisellisia muotojani litistää kiertämällä huivin rinnan ympäri sillä seurauksella että hengittäminen oli hieman tukalaa.

Vietimme myös kiitospäivää, koska onhan koulumme oppilaissa ja opettajissa lukuisia amerikkalaisia. Meillä oli perinteinen kiitospäivän ateria kalkkunoineen ja muine ruokalajeineen. Oli myös ohjelmaa ja pukeutumisteemana olivat siirtolaiset,intiaanit ja cowboyt(vaikka jälkimmäiset olivatkin hiukan historiallinen virhe). Ennen jälkiruokaa seurasi hiukan yllätysohjelmaa kun Gareth tuli ilmoittamaan, että outreach kohteet on nyt ilmoitettu ja ne on piilotettu ympäri taloa. Lähdimme sitten hurjalla huudolla ja sekasorrolla etsimään paperilappuja. Löysimme kyllä laput, mutta niissä ei ollutkaan ilmoitettu maata vaan niissä oli ainoastaan jokin vihje. Googlea apuna käyttäen selvitimme kyllä suurimman osan kohteista. Seuraavana päivänä kohteet ilmoitettiinkin sitten ihan virallisesti. Kohteita on viisi ja ne ovat Meksiko, Ranska, Armenia, Japani ja Keski-Aasia(viimeistä ei voida tietyistä turvallisuussyistä ilmoittaa ja meitä kiellettiin laittamaan tarkkaa maata naamakirja sivullemme tai blogiinkaan). Meillä oli viisi minuuttia aikaa rukoilla ja miettiä ja kirjoittaa paperilapulle top. 3 kohdettamme.

Muutaman viikon päästä viralliset outreach ryhmät sitten ilmoitettiin. Olin nukkunut huonosti edellisen yön ja olin väsynyt ja hiukan ärtynyt. Aamulla kesken ylistyksen olohuoneesta alkoi kuulua kummallista meteliä. Joku avasi oven ja siellä olivat Gareth, Ken Robin ja joku kolmas pukeutuneena oudosti ja soittamassa musiikkia. Saimme sitten käteemme uudet työvuorolistat aamupalan valmistuksen ja muun suhteen. Mie olin ihan ymmällään, miks piti tehdä niin iso numero jostain kotitöistä kunnes tajusin että kotityöryhmät olivatkin vaan silmänlumetta ja oikeesti ne ryhmät tarkotti outreach ryhmiä. Menin ihan sekaisin ja aloin kiljumaan, koska olin päässyt ykkös toiveeseeni eli Keski-Aasiaan. Jos haluatte tietää todellisen maan niin laittakaa miulla sähköpostia tai naamakirjan yksityisviesti niin voin kertoa sen.

Muuta erityistä mitä meillä on tässä ollu ennen joululomaa oli kulttuuri-ilta jossa esiteltiin eri maiden jouluperinteitä. Piparit ovat sekä norjalainen että suomalainen perinne ja oltiin päätetty leipoo niitä viikonloppuna ennen kulttuuri-iltaa maanantaina. Kun neljällekymmennelle ihmisille leipoo niin siihen saa kyllä ihan kiitettävästi aikaa menemään: Lauantaina meillä meni taikinan tekemiseen n. 3 tuntia, sunnuntaina leipomiseen n. 5 tuntia ja maanantaina pipareiden koristeluun n. 2 tuntia. Kaikille oli sitten varattu oma tila ruokailuhuoneesta ja olohuoneesta johon sai tuoda oman maan perinteisiä leivonnaisia valokuvia tai mitä halusikin. Australialaisten joulunurkkaus sai suuren suosion. Heillä oli pari aurinkotuolia ja pieni pöytä jolla oli lasit ja alkoholitonta siideriä. Sekä Sarahilla että Johnnylla oli päällään hellevaatteet. Niin, maassa maan tavalla.

Yhtenä päivänä oli myös teemana mauton joulupukeutuminen joten jokaisen piti löytää järkyttävimmät jouluvaatteensa ja tulla niissä oppitunnille tai jos ei löytänyt mitään järkyttävää niin ainakin piti pukeutua jouluisesti. Meitä istui sitten paljon tähtiä, joulukuusia ja joulupukkeja oppitunnilla. Teemu, joka tuli samana päivänä viikon vierailulle Norjaan sai ainakin oudon kuvan meidän koulusta ihmisten pukeutumisen perusteella.

Aivan ennen joululomalle lähtöä meillä oli vielä perinteinen joulujuhla johon kuului jouluateria, jälkiruoka, kahvia ja kakkuja ja ohjelmaa. Tähän juhlaan sai myös pukeutua nätisti, mikä oli oikein mukavaa vaihtelua kaikkien joulukuusien ja muiden jälkeen. Tanssilinjan kanssa tosin esitimme tyylikkään version kasaribiisistä Last Christmas joten sitä varten jouduin vaihtamaan nätin mekkoni kasarihirvityksiin ja korkeaan sivuponnariin. Tanssimme sai kyllä kaikessa naurettavuudessaan suuren suosion. Illan lopussa tanssimme vielä joulukuusen ympärillä ja lauloimme perinteisiä norjalaisia lauluja.

Seuraavana päivänä oli sitten ohjelmassa siivousta ennen kotiinlähtöä. Siivosin sitten muutaman tunnin oikein perusteellisesti tyttäjen vessaa ja oli vaikea uskoa että samana iltana olisin jo Suomessa. Siivouksista selvittiin ja kahden maissa iltapäivällä olin Hannan kanssa rinkkoineni hyvästelemässä ihmisiä. Pelkästään joululomalle lähtö tuntui pitkältä ajalta ja muutaman kyyneleenkin vuodatin. Oslon lentokentällä Helsingin koneen lähtöportilla mie ja Hanna meinattiin seota riemusta kun ympärillä kuului suomen kieltä. Pelkkä ruokakaupassa käyminen tuotti miulle loman ensimmäisinä päivinä suunnatonta riemua kun pystyi kommunikoimaan myyjän kanssa suomeksi ja jopa saamaan aikaan pientä keskustelua. Oman rakkaan perheen ja ystävien näkeminen oli tietenkin loman kohokohtia ja oon äärettömän kiitollinen että pystyin viettämään joulun kotona. Muutaman päivän päästä tässä onkin aika sitten suunnata toiseen kotiini Norjaan.

Tanssia ja yllätyksiä

Tassa vahan paivityksia pidemmalta ajalta kun en ole oikein ehtinyt kirjoitella. Valitettavasti ei ole suomalaista nappaimistoa kaytossa nyt enka jaksa kayttaa leikkaa-liimaa periaatetta koko ajan joten korjaan nama kirjaimet kunhan jaksan.

Vahan erityisia juttuja menneilta viikoilta. Yhtena lauantaina lahdimme isommalla porukalla katuevankelioimaan, koska halusimme harjoitella outreachia varten. Katuevankeliointi on jotain mika on pelottanu minnuu varsin paljon eika oo tuntunu ollenkaan luontevalta. Siksi tuntui mukavalta ajatukselta menna yhdessa isomman porukan kanssa.

Menimme laheiseen kauppakeskukseen. Ajatuksenamme oli tehda flashmob. Kun Jena puhalsi pilliin, kaikki jahmetyimme paikoillemme. Monet katsoivat meita hieman hammentyneina. Meilla oli kasissa palapelinpaloja joissa luki toisella puolella "the missing piece" ja toisella puolella Johanneksen evankeliumin kohta "Mina olen tie, totuus ja elama". Kun olimme olleet jahmettyneina muutaman minuutin Jena huusi " Jesus can set you free!" ja sitten jatkoimme kavelya niinkuin mitaan ei ois tapahtunu. Jaiomme myos palapelinpaloja ihmisille ja laitoimme niita penkeille ja poydille. Sen jalkeen menimme vahan kauempana olevan McDonaldsin eteen ja osa piirsi liiduilla kavelykatuun iloisia kuvia. Joku soitti kitaraa ja myo muut laulettiin ylistysbiiseja. Yksi rohkeimmista norjalaistytoista myos jutteli ohikulkijoille. Olemmehan luova dts niin piti keksia jotain taiteellista eika vain menna kysymaan ihmisilta " Anteeksi, mutta tunnetko Jeesuksen?" Sellaseen katuevankeliointiin en ois valttamatta edes itse halunnut lahtea mukaan. Kun laulettiin ylistysbiiseja, miulle tuli sellainen olo etta miun on taas pakko tanssia. Ymparilla kulki paljon ihmisia ja osa katsoi meita kummastuneena, mutta en valittanyt. Oli vaan niin ihanaa tanssia Jumalalle ja miusta alkaa vahitellen tuntua etta voisin tanssia aivan missa tahansa. Sydameen tuli vaan niin suunnaton ilo, jota mikaan eika kukaan muu kuin Jumala voi antaa. Halusin myos jakaa iloani muille ja siispa tanssin siina aivan riemuissani keskella kavelykatua. Sydanta lammitti kun jotkut ihmiset pysahtyi katsomaan meita ja viela enemman lammitti kun jotkut naytti ilahtuvan ja saavan vahan valoa silmiinsa. Toivottavasti Jumala kosketti joitain ihmisia sina paivana meidan kautta. Luova katuevankeliointi oli ihan mahtavaa ja tuntui miun tyyliselta jutulta. Emme pakottaneet ihmisia mihinkaan emmeka tuputtaneet, mutta he saivat vapaasti katsoa meita tai kysya kysymyksia tai lahtea pois jos ei kiinnostanut.

Jumala tekee joskus hurjia juttuja joita ei voisi edes kuvitella. Meilla oli muutama viikko sitten taalla koulussa tehtavana prophetic assingment. Jokainen sai numeron, joka edusti jotain koulumme henkiloa. Meidan piti rukoilla sen henkilon puolesta ja pyytaa Jumalalta jonkinlaista rohkaisua talle ihmiselle. Sitten sen perusteella mita Jumala meille puhui meidan piti jokaisen tehda teos kayttaen omaa taidemuotoamme. Kuvataiteilijat siis tekivat vaikkapa maalauksen, nayttelijat pienen draaman, musiikkilinjalaiset laulun, film trackin jasenet tekivat lyhyen elokuvan ja me tanssijat teimme tanssin. Meilla oli kaksi viikkoa aikaa tata tehtavaa varten jonka jalkeen yhtena perjantaina esitimme kaikki tuotokset koko koululle. Jarjestys arvottiin silla hetkella nostamalla numero purkista ja se jonka saama numero sanottiin esitteli teoksensa. Juuri ennen esitysta kerrottiin kenelle tuotos oli. Tilanne oli jannittava, koska koskaan ei voinut tietaa kuka oli seuraavaksi.

Koko koreografian tekoprosessi oli miulle tavallisuudesta poikkeava. Yleensa alotan tekemaan tanssia johonkin biisiin joka minnuu koskettaa. Talla kertaa miulla ei ollu mitaan muuta lahtokohtaa kuin se mita koin Jumalan puhuneen miulle. Kun olin yhtena paivana rukoillu prophetic assingmentin puolesta omassa huoneessani olin puoliunessa nahny kuvan isasta ja tyttaresta, kasvoista en saanu selvaa, mutta kuulin vain kuinka isa sanoi tyttarelleen sanat Psalmi 62. Sitten herasin sapsahtaen. Kaivoin heti esille Raamattuni ja katsoin Psalmin 62. Se kolahti syvalle ja silla hetkella paatin etta teen tanssini Psalmin 62 perusteella. Tein sitten psalmin inspiroimana tanssini ja musiikin etsin vasta jalkikateen. Koko prosessi oli taynna johdatusta ja olin aika tyytyvainen lopputulokseen. Ainoa, mika minnuu pelotti oli se, pystynko valittamaan ajatuksen tanssini kautta vaikkapa sellaiselle ihmiselle, joka ei ymmarra paljoa tanssista. Piti vain luottaa Jumalaan.

Miun vuoro esittaa teokseni oli esittelyhetken alkupuolella. Olin leikitelly mielessani ajatuksella, mitapa jos joku sais ittensa tassa tehtavassa, no sellanenhan on aika epatodennakoista. Seisoin ja odotin kuullakseni kelle miun tanssi on. "And Miia this piece you are doing is for..Miia". En meinannu uskoa korviani. Luulin ensin etta koko juttu oli vitsi. Sitten se oikeasti iskeytyi tajuntaani etta esitan tanssini itselleni rohkaistakseni itseani. Muut innostuivat ja alkoivat hurraamaan. Paatin sitten etta nyt miulla ei ole ainakaan mitaan paineita, koska tanssin itselleni. Voin vaan tanssia itselleni ja Jumalalle ja miun ei edes tarvitse ajatella ihmisia ymparilla. Ennen tanssimista luin Psalmin 62 aaneen kaikille. Se avautui miulle ihan uudella voimallisella tavalla, koska koin etta Jumala halusi erityisesti lohduttaa ja rohkaista minnuu sen kautta. Lukeminen oli vaikeaa, koska olin niin liikuttunut. Psalmin sanat oli juuri sita mita tarvitsin sen hetkiseen elamantilanteeseeni. Jumala on aivan kasittamattoman mahtava!!! Tanssiminen ei mennyt ihan nappiin, koska miun sisalla oli niin hurja tunnekuohu. Se ei kuitenkaan haitannut yhtaan koska tanssin itselleni ja Jumalalle ja tiedan etta oisin pystyny parempaan jos en ois ollu niin hammentyny Jumalan miulle varaamista yllatyksista.

Kaikkien n. 40 tyon esittelyyn meni varmaan nelja tuntia, mutta soimme kylla illallista valissa. Koko esittelyhetki oli aivan mahtava ja voimallinen ja oli upeaa miten Jumala puhui ihmisille, kosketti heita ja lohdutti heita. Todella moni sanoi jalkikateen etta se teos joka oli heille, osui aivan nappiin yksityiskohtia myoten. Jumala on kylla aivan kasittamaton!!! Sina paivana ei kyynelilta todellakaan valtytty, mutta ne oli ilon ja vapauden kyynelia.

Tanssijat elementissaan

Mini outreach

Täällä dts:ssä on ennen varsinaista outreachia tapana mennä pienelle lähetys/avustus matkalle täällä Norjan sisällä ja rohkaista paikallisia kirkkoja ja tehdä jotain vapaaehtoistyötä esimerkiksi nuorten parissa. Mini outreach tapahtuu yleensä omassa trackissa jotenka sateisena marraskuun aamuna seitsemän unista tanssijaa, tanssiryhmän vetäjä ja vetäjän sulhanen, joka toimi autonkuljettana, ahtautuivat minibussiin ja suuntasivat noin kuuden tunnin ajomatkan päähän kohti Trondheimia. Trondheimissa sijaitsee norjalais-kanadalaisen pariskunnan Tanyan ja Hans Jacobin Alive-tanssikoulu. Tanssilinjan tarkoituksena oli auttaa tanssikoululla, pitää muutamia oppitunteja ja viikonloppuna workshopeja tanssijoille. Heti kun saavuimme keskiviikko iltapäivänä muutamat tytöt haastettiin pitämään oppitunti. Onneksi miun laji ei oo street ja hiphop niin vältyin tunnin pitämiseltä ja sain itse osallistua oppitunneille. Trondheimissa majoituimme Hans Jacobin ja Tanyan olohuoneen lattialle. Heillä on viisi lasta joista kolme on hyvin eloisia 4-7 vuotiaita ja lapset yleensä huolehtivat aamulla herätyksestämme kun kyhjötimme unisina makuupusseissa retkipatjoilla. Unen määrä jäi outreach viikkona varsin vähäiseksi.

Koristelimme vähän autoa

Torstaina siivosimme ja maalasimme tanssikoulun uusia tiloja. Perjantaina meillä oli aamupäivästä mahtavaa yhteistä rukoilu aikaa Tanyan ja Hans Jacobin kanssa. Illalla avustimme tanssikoululla järjestettävässä nuorten illassa jonne tuli paljon rippikoululaisia. Jena vastasi ylistyksestä, mie ja Sarah pidimme todistuspuheenvuoron ja mie esitin yhden oman tanssikoreografiani. Illan jälkeen meillä oli aikaa jutella tanssikoulun tyttöjen kanssa, rohkaista heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Oli aivan mahtavaa saada tutustua tyttöihin. He on aivan ihania ja meillä oli joitain upeita keskusteluja heidän kanssa.
Lauantai meillä oli varsin rento päivä. Mie olin tanssikoulun oppilaiden kanssa paikallisessa ostoskeskuksessa esiintymässä ja esitin yhden omista koreografioistani(saman jonka olin esittäny edellisenä iltana nuorten illassa). Loppupäivänä toimimme lapsenvahteina ja illemmalla osa meistä kävi tutustumassa Trondheimiin. Sunnuntaina koitti sitten pelätty ja odotettu hetki. Meidän oli aika pitää tanssi workshopit. Kaikki sujui varsin mukavasti ja oppilaat näytti nauttivan. Miulla ja Linnealla oli myös tarjota riittävästi haastetta nykytanssi pajassamme, koska tanssityylimme ja liikekielemme on tosi erilaista kuin mihin Alive tanssikoulun oppilaat ovat tottuneet.(Heillä opetus painottuu huomattavasti enemmän jazziin kuin nykytanssiin). Workshopien jälkeen olikin sitten aika hyvästellä tytöt ja suunnata takaisin kohti Ålesundia.

Ylpeät maalarit Jena ja Theresa(kaunis valkoinen seinä on kokonaan meidän aikaansaannoksemme)

Näin workshopejamme mainostettiin: suom"korkea tasoisia opettajia"..apua!

Näkymä sateisesta Trondheimista

Trondheimin tuomiokirkko

Mini outreach oli miulle hyvin tunteita herättävä kokemus. Alussa workshopin pitäminen pelotti hirveästi kun miulla ei ollut edes mitään opetettavaa materiaalia valmiina. Kuitenkin pari päivää ennen outreachia työskentelimme ahkerasti ja saimme riittävästi materiaalia kasaan oppitunnin pitämistä varten. Mie pidin tunnin yhdessä ruotsalaisen Linnean kanssa. Myös itse opettaminen pelotti, koska en ole koskaan aiemmin pitänyt yhtä ainoaa oppituntia enkä edes saanut ohjeistusta opettamiseen. En myöskään tiennyt minkä vaikeustason sarjoja meidän pitäisi tehdä, koska en tiennyt yhtään minkä tasoisia Aliven tanssijat ovat. Kun saavuimme Trondheimiin Tanya kertoi vähän tanssikoulusta. Hän kertoi että tanssijat ovat lahjakkaita ja tekevät muun muassa kolmoispiruetteja ja fouttepiruetteja. Siinä vaiheessa meinasin purskahtaa itkuun. Hyvä kun mie saan edes yhden säädyllisen piruetin tehtyä saati sitten jonkun fouttepiruetin. Sitten myös kun itse osallistuin oppitunnille huomasin että tanssijat ovat todella lahjakkaita. Sain myös kuulla että yksi tanssikoulun tytöistä tanssii 24 tuntia viikossa. Siinä vaiheessa jouduin totaalisen paniikin ja masennuksen valtaan. Miten mie joka oon tanssinu maksimissaan 7 tuntia viikossa voisin opettaa näille tytöille yhtään mitään? Masennusta kesti perjantaihin asti. Nuortenilta kuitenkin muutti kaiken. Illassa kerroin vähän tarinaani ja esitin tanssini. Illan jälkeen monet niistä tanssijoista joita olin kattonu kateellisen ihaillen tuli kehumaan miun tanssia kauniiks ja herkäks ja miun tekniikkaa hyväks. Olin ihan hämmästyny ja hämilläni, kehujenhan ois pitäny mennä ihan toisin päin. Loppujen lopuks miulla oli niiden tyttöjen kaa loistavia keskusteluja ja he paljastu tosi rennoiks ja aivan ihaniks ihmisiks niin kaikki miun pelot workshopin opettamisesta katos vähitellen. Sunnuntaina vielä paljastui sekin että miun ja Linnean tanssityylit on niin erilaiset kuin mihin he on tottunu niin meijän tunnissa oli todellakin riittävästi haastetta tanssijoille. Olin tunnin pitämisen jälkeen aivan innoissani kun muutama päivä sitä ennen olin vielä pelännyt opettamista kuollakseni. Kyllä Jumala on vaan ihmeellinen miten hän toimii ja voi kääntää täysin asioiden suunnan.

Lyspunkte

Paljon on asioita taas tapahtunut ja vähän on aikaa kaikesta kirjoittaa, mutta ennen suuria linjoja haluan omistaa yhden tekstin eräälle erityiselle paikalle, nimittäin Lyspunkte-kahvilalle.

Meillä kuuluu täällä osana koulua yhteisön palveleminen. Yksi palvelutehtävistä on työskentely Lyspunkte-kahvilassa muutamana keskiviikkona ja sunnuntaina. Lyspunkte on paikallisen kirkon ja Ungdom i Oppdragin yhteistyössä ylläpitämä kahvila, mutta se ei ole mikään pikkuinen teetupa vaan yksi kaunpungin menestyneimpiä kahviloita. Sieltä saa erinomaista teetä, kahvia(niille jotka kahvista pitävät) ja myös ihania pirtelöitä ja makeita juomia sekä kunnollista ruokaa ja ihania leivonnaisia. Lyspunktetin porkkanakakku on yksi ihanimpia kakkuja joita olen koskaan maistanut varsinkin kun siihen laitetaan vielä päälle suklaakastiketta ja kermavaahtoa(kuola meinaa ruveta valumaan jo pelkästä ajatuksesta). Paikka on viihtyisä, mutta samalla siisti ja tyylikäs. Siellä on myös takka jonka edessä on ihana istua kun ulkona on märkää ja kylmää, mutta sisällä on lämmintä, pöydällä lautasella on pala porkkanakakkua ja seurana ihania tyttösiä.

Siellä siis työskentelen aina silloin tällöin. Tehtäviini kuuluu pääosin tiskausta, astioiden keräämistä pöydistä, paikkojen siistinä pitämistä, pirtelöiden valmistamista ja pöytiin tarjoilua. Työvuoro on klo 17-23 eli ihan täysipitkä vuoro. Paikalle saavumme kuitenkin jo ennen neljää niin saamme syödä ennen vuoron alkua. Ruokaa saamme myös syödä illan mittaan jos joku annos vaikka menee pieleen ja vakituiset työntekijät tarjoavat meille muuten vain millon mitäkin maistiaiseksi. Ruoka on aivan ihanaa. Taukoja saamme myös pitää jos ei ole aivan liian kiireinen ilta. Mie vaan unohdan helposti pitää taukoja, koska koetan saada kaikki tiskit pois tiskipöydältä, mutta aina kun olen melkein valmis kahvilan puolelta tulee lisää ja lopulta unohdan kokonaan pitää tauon ellei joku vakituisista työntekijöistä pakota minua istumaan hetkeksi. Hiljaisempina iltoina on aika rentoa ja vähän myös istuskelua, mutta kiireisinä iltoina pitää koko ajan olla työntouhussa tai muuten tiskipöydälle kasaantuu valtava vuori likaisia astioita.

Mie nautin aivan älyttömästi Lyspunktetissa työskentelystä. Vakituiset työntekijät on tosi ystävällisiä, avuliaita ja kannustavia. Suurin osa työntekijöistä on uskovia. Vaikka työvuoro on varsin pitkä ja ennen vuoroa on jo ollut oppitunteja ja väsyttää niin on tosi mukava päästä välillä pois tutuista ympyröistä ja nähdä vähän tuoreita naamoja eikä ainoastaan niitä 29 ihanaa ihmistä joita saan kuitenkin katsella melkein 24/7. On myös mukava tehdä käytännön fyysistä työtä ja nyt kun kahvila on tullut miulle jo tutuksi en joudu jatkuvasti kysymään minne mikäkin kuuluu ja pystyn työskentelemään omatoimisesti. Ruuan tarjoilu pöytiin on aina hauskaa vaikka norjan taitoni rajoittuvat perusteisiin ja mukaan meinaa aina vahingossa tulla ruotsia. Selviydyn kuitenkin yleensä sanomalla varsågod ja hymyilemällä iloisesti.

tyttöjen kanssa kahvilla

Lyspunktetin taivaallinen porkkanakakku

Lyspunktetissa työskentely on saanu miut miettimään että voisin hyvinkin Suomeen muuttaessa hakea töihin jonnekin kahvilaan. Joku vakituisista työntekijöistä jopa sanoi miulle että oon näppärä työssäni(eli lähinnä tiskaamisessa). No onhan sekin ansio.