Lähden maaliskuun alussa actiomatkalle Keski-Aasiaan. Rokotus tilanteeni on Nepalin jäljiltä suhteellisen hyvä, mutta joululomalla ollessa miun piti ottaa rokote Japanin aivotulehdusta vastaan. Rokote pitää ottaa kahdessa erässä ja ensimmäisen annoksen sain 30.12.2011. Toinen annos pitää ottaa 28 päivän jälkeen ensimmäisestä. Tilasin rokotteen täällä Norjassa ja koetin varata rokotusaikaa perjantaille 27. Miulle kuitenkin sanottiin että en tarvitse erillistä aikaa ja voin tulla sairaalaan kyseisenä päivänä rokotteen kanssa ja he hoitavat homman, koska siihen ei mee kuin muutama minuutti.
Kun sitten norjalaisen ystäväni välityksellä soitin nyt perjantaina sairaalaan, he sanoivatkin yllättäen, että en mie voi sinne tulla suoraan vaan miun pitää soittaa toiseen numeroon. Kaverini toimi välittäjänäni ja soitti siihen numeroon josta käskettiin soittamaan taas toiseen numeroon. Kyseisessä numerossa ei vastattu joten hän soitti uudelleen numeroon johon oli jo soittanut ja sai vielä uuden numeron. Heidän puhelinpäivystyksensä oli kuitenkin auki 13-13.30 joten sain jäädä jännittämään vielä vähän pidemmäksi aikaa. Sitten kun vihdoin pääsimme puhumaan paikallisen rokotustoimiston kanssa kävi ilmi ettei tälle päivälle ole vapaita aikoja ja ja sain ajan ensi torstaille. Reseptissäni kuitenkin luki selkeästi että ensimmäinen annos päivänä 0 ja toinen päivänä 28 ja äitikin oli päivien tärkeyttä vannottanut kotona. Siksi en ollenkaan saanut lohdutusta ensi torstain ajasta vaan päätin lähteä kävellen sairaalalle ja anoa vaikka polvillani, että joku vaan tökkäisi sen rokotteen käsivarteeni. Sinänsä koomista, olenhan erittäin neulakammoinen ihminen, joka ei normaalisti varsinaisesti kerjää tulla piikitetyksi. Lähdin sitten matkaan ystävien rukouksilla ja suomalaisella sisulla varustettuna.
Noudin rokotteen apteekista ja kokeilin vielä ensin onneani viereisellä terveyskeskuksella. He kuitenkin sanoivat selkeästi, etteivät voi antaa rokotetta vaan minun täytyy olla yhteydessä rokotustoimistoon. Lähdin lannistuneena koettamaan onneani vielä sairaalalla. Sairaalalle tallustellessani näin toisella puolen katua joukon koululaisia. Yllättäen yksi pojista lähti juoksemaan suojatien yli vaikka auto oli juuri tulossa suojatien kohdalla eikä ehtinyt enää kunnolla reagoimaan äkkinäiseen tilanteeseen. Kauhuissani näin miten auton vasen etukulma osui poikaan ja hän lensi ilmaan ja putosi vähän matkan päähän keskelle katua. Ensimmäinen päähän tullut ajatukseni oli "Osaanko ensiapua? Tiedänkö norjalaista hätänumeroa" Tajusin, että jos olisin ollut ainoa paikalla oleva ihminen en olisi osannut tehdä paljoakaan. Suomeen palatessa taitaa olla erittäin hyödyllistä ottaa pieni ensiaputaitojen kertauskurssi. Onneksi pojalle ei ollut kuitenkaan näyttänyt ilmalennosta huolimatta käyneen pahasti. Hän nousi nopeasti maasta ja naureskeli kavereilleen. Auton kuljettaja nousi järkyttyneenä autosta ja selitti jotain kiivaasti norjaksi. Poika näytti aika nololta, mutta naureskeli edelleen ja lähti kavereidensa kanssa poispäin. Saattoi hän toki olla shokissa ettei osannut reogoida muuten kuin nauramalla. Järkyttynyt kuljettaja selitti vielä pysäkille pysähtyneen bussin kuskille, että poika oli vain joussut hänen autonsa eteen. Sitten hän lähti jatkamaan matkaansa ja miekin jatkoin kävellen matkaani kohti sairaalaa aikalailla shokissa. Siinä tuli kovin konkreettinen osoitus siitä miten arvaamatonta elämä voi olla ja miten yllättäen se voi päättyä, vaikka tässä tilanteessa onneksi kävikin hyvin. Huhhuh, on taas ihan syytä kiittää pelkästään siitä että saan elää. Miten kallis lahja se onkaan!
Edelleen hieman järkyttyneenä saavuin sitten sairaalalle ja sain selitettyä päivystyksessä asiani. Siellä oltiin ensin vähän ymmällään ja kehotettiin myös ottamaan yhteyttä rokotustoimistoon, mutta vakuutin että miulle oli sanottu että voin tulla sairaalalle kunhan miulla vaan on itelläni se rokote. Täällä selitykseni tehosivat vihdoin ja viimein ja eräs hoitaja sitten lupas rokottaa miut. Hän puhu ensin huonoa englantia, mutta kun tajus että ymmärrän norjaa ja puhun ruotsia hän alkoi selittää miulle suhteellisen nopeasti norjaks. Ihan kaikkea en ymmärtäny mutta olin ihan ylpeä että pystyin hoitamaan asiani lähes kokonaan ruotsi-norja-sekakielellä. Hoitaja oli oikein mukava vanhempi naisihminen, joka vielä toivotti miulle lähtiessäni hyvää ulkomaanmatkaa. Mieleni oli täynnä kiitollisuutta ja käsivarressa jomotteli mukavasti kun kävelin kotiin päin.
Tämä oli nyt sitten ihan oikeasti tän yön viimeinen päivitys. Hyvää yötä Jeesus myötä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti