Viime hetken paniikkia, odotusta, jännitystä ja matkakuumetta

Nyt sain sitten bloginkin perustettua kaikkien lähtökiireiden lomassa. Pakkailut on onneksi saatettu jo aika lailla päätökseen eikä edes mikään kovin kauhea kiire tullut. Hieman järkyttyneenä vain katselen täyteen survottua rinkkaa ja suurinpiirtein samankokoista laukkua jotka odottavat lattialla. Niiden lisäksi on vielä reppu ja olkalaukku. Mietin edelleen millä lihaksilla mie niitä oikein raahaan junassa ja asemalla. Samalla on kuitenkin uskomattoman kiitollinen mieli siitä, että en oo menossa Norjaan lentäen. Siinä tapauksessa oisin purskahtanu jo lukuisia kertoja itkuun, koska tavarani ylittävät kevyesti lentomatkatavaran painorajat: pelkkä rinkka oli jo 15kg ja laukku varmaan toiset 15kg.
Melkein vuoden pituiselle reissulle tarvitsee kyllä uskomattoman paljon tavaraa. On jo ihme sinänsä, että sain edes vaatteet pakattua, sen verran hankalaa oli päättää mitkä housut otan mukaan ja mitkä jäävät kotiin odottamaan. Joillekin ystäville oon tästä suuresta ongelmasta varmaan useampaan otteeseen uskoutunu ja mie kiitän näitä nimeltämainitsemattomia ihania ihmisiä kärsivällisyydestään.


Se käytännönasioista. Tunteet on myös viimeisten viikkojen aikana ollu erittäin pinnassa ja voimistuu vaan kun lähtö lähenee. Perjantainahan se hetki jo koittaa. Ihmisiä on pitäny nähdä ja hyvästellä milloin ketäkin ja välillä tuntu ettei millään ehdi nähdä kaikkia joita haluais kun aika yksinkertaisesti loppuu kesken. Perhe on myös tuntunu tavallistakin tärkeemmältä ja rakkaammalta ja vanhempien kanssa on tullut juteltua ihanan paljon. Eniten lähdössä ehkä pelottaakin perheestä eroaminen, mie en oo koskaan ollu kolmea viikkoa pidempään poissa kotoa ja nyt on tiedossa paljon pidempi ero. Toisaalta pääsen jo jouluksi käymään kotona ja loppujen lopuksi kolme kuukautta menee äkkiä. Lähinnä tällä hetkellä pelkään lähtöpäivän aamun tunnelmia kotona, koska  varsinkaan äidille miun lähtö ei oo helppo asia. Kyllähän miun lähteminen kotona näkyy selvästi kun talossa on hiljaista eikä kukaan tanssahtele pitkin keittiötä innokkaasti pälpättäen.


Viime viikkojen tunnelmiin on erityisen hyvin sopinu muutamien biisien sanat :

Isä olen täällä maailman toisella puolen,
ja laulan pappadaduda pa duda dapa


Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen,
ja laulan pappadaduda pa duda dapa.

Haloo Helsinki- Maailman toisella puolen

Toinen biisi taas on lemppareja kautta aikojen, joka rohkaisee ja lohduttaa aina:

" Tänne saakka on tultu hänen voimassaan huomispäivästä vielä en tiedä. Kyllä Jumala huolen pitää hulluistaan. Vieköön hän minne tahtoo vain viedä!"

Exit- Jumalan hullut

Siinä oiskin oikeestaan miun tavoite Norjalle, dts:lle ja samantien koko elämälle. Elää tässä maailmassa Jumalan hulluna ja luottaa että hän kyllä pitää huolen ja antaa hänen johdattaa miut sinne minne miun kuuluukin mennä. Näihin ajatuksiin onkin hyvä ensimmäinen blogikirjoitus lopettaa. Hyvää yötä Jeesus myötä!