Verta, hikeä ja kyyneleitä

Hah, tulipas dramaattinen otsikko tälle kerralle. Ei kuitenkaan syytä huoleen, mitään kauheaa ja dramaattista ei ole tapahtunut. Ensimmäinen creative week jatkui aika samoissa tunnelmissa kuin oli alkanut. Ihania koreografioita joissa oli paljon itsetutkiskelua. Keskiviikon teemana oli menetys ja suru. Tanssimme ihanaa herkkää koreografiaa jota varten olimme keränneet edellisellä viikolla lehtiä pihalta. Tanssimme lehdissä, potkimme niitä, heittelimme niitä ilmaan ja kierimme niissä. Koreografia oli älyttömän kaunis ja välillä vain itkin ja tanssin samaan aikaan. The falling leaves-koreografian lisäksi teimme tanssia, joka käsitteli riippuvuuksia ja kiellettyjä asioita jotka kiehtovat. Ideana oli, että seinässä on ikäänkuin reikä jonne emme saa katsoa, mutta haluamme kuitenkin kurkistaa toiselle puolelle, mutta kun sen teemme reikä imaisee sisälleen. Tanssi oli vauhdikas ja agressiivinen ja olimme aivan hiestä märkiä sen jälkeen. Sen lisäksi teimme jotain syvävenytys harjoituksia palloilla ja vapautimme psoas-lihasta jännityksestä. Äärimmäisen kivuliasta touhua joskin erittäin tehokasta. Myös erittäin koomisen näköistä kun 8 tyttöä makaa pallojen päällä ja irvistelee kivusta. Torstaina oli aiheena kauneus ja se kuinka olemme ihmisten sanoista huolimatta Jumalan silmissä aina kauniita. Perjantaina teimme iloista gospel koreografiaa kunnon soul-mama tyyliin. Hiki virtasi, mutta koreografia oli niin hulvaton että hymy oli herkässä. Sitten oli aika hyvästellä ihana vieraileva opettajamme.

Perjanatai-iltapäivänä oli show and tell. Esitimme ensimmäisen päivän koreografiamme Sad Clown. Naamiot tekivät ihmisiin vaikutuksen ja oli hauska muodostaa katsekontakti ihmisiin ja katsoa kun he sävähtivät. Muiden trackien tuotoksia oli myös todella hieno nähdä. Illalla meillä oli taiteilijavieraina Rudi ja Ranghild Myntevik. Rudi on muusikko ja Ranghild näyttelijä. He jakoivat inspiroivalla tavalla elämästään ja taiteen ja uskon yhdistämisestä.

Viikonloppuna musiikki trackilla ja acting trackilla oli seminaari. Muilla oli vapaata. Mie olin keittöä vuorossa joten lauantai kului aikalailla keittiössä ensin aamupala astioita pesten, sitten pizzaa leipoen ja vielä astioita pesten kun lupasin korvata yhden tytön tiskivuoron kun hänellä oli synttärit. Olin viettänyt keittössä yli neljä tuntia ja olin aivan uupunut kun tiskasin isoja leikkuuveitsiä. Veitsi lipsahti kädessäni ja seuraavassa hetkessä huomasin veren tursuavan sormestani. Miulle tulee aina heikko olo kun näen verta, varsinkin omaani. Hoipperehdin itkuisena tyttöjen vessaan ja koitin tukahduttaa vuotoa. Onneksi joku tuli auttamaan ja kun sormi oli paketissa menin muusikkojen luokse studioon. Kaikki olivat ihania ja hoivasivat minua. Helene haki vettä ja Kristine hieroi miun hartioita ja Marius antoi jalkahieronnan. Alkoi tuntua ettei sormeen leikkaaminen ollutkaan niin kamalaa kun kaikki olivat niin kilttejä. Myöhemmin illalla meillä oli tanssibileet(meillä on ollut niitä jo aika monena iltana). Tanssiminen oli mukavaa ja unohdin haavan. Tanssimisen jälkeen sormi alkoi kuitenkin vuotaa uudestaan ja olin niin väsyny että muutuin itkuiseksi ja masentuneeksi. Koti-ikävä iski ja kaikki tuntui kurjalta. Onneksi sentään sain raahattua itseni nukkumaan ja seuraavana aamuna kaikki oli jo paremmin.

Tää sunnuntai on ollut tosi leppoisa päivä. Nukuin pitkään, luin Raamattua, otin päiväunet ja kirjoitin oppimispäiväkirjaani. Iltaruuan jälkeen siivosin huoneeni ja menin kävelylle. Syysilma oli ihanan raikas ja keräsin kirkkaanvärisiä vaahteranlehtiä. Soitin puhelun äidille ja oloni oli oikein hyvä. Kun palasin talolle, (sanon tätä jatkossa kodiksi, koska tällä hetkellähän tää on miun koti) liimasin vaahteranlehdet huoneeni seinälle. Nyt olen vain syönyt iltapalaa, jutellut ihmisille ja viettänyt pienen tunteiden purkamishetken Hannan kanssa suomeks. Välillä on vaan niin tärkeetä, että saa puhua suomea. Olo on taas oikein hyvä ja oon vaan miettinyt, että täällä ei oo kulunu yhtään päivää etteikö joku ois sanonu jotain kaunista tai halannu tai ollu muuten vaan ihana. Jumalan rakkaus oikeesti loistaa näistä ihmisistä.
Otsikon veri tuli siis sormessa olevasta haavasta, hiki virtasi tanssitunneilla ja kyyneleitä on tullut vuodatettua joka päivä, välillä surusta välillä ilosta. Tässä tältä erää. God natt!