Outreachin jälkimaininkeja ja käänteis kulttuurishokkia

Outreacilta paluusta on jo noin tasan viikko ja vähitellen alan tiedostaa etten ole enää eräässä Keski-Aasian maassa vaan Norjan kamaralla kauniissa Ålesundin kaupungissa(joka ei kyllä ole kovin keväinen tällä hetkellä, koska ulkona sataa lunta). Tämä tieto herättää sekalaisia tunteita.Riemua herättää ystävien näkeminen kahden kuukauden jälkeen ja haikeutta ja surumielisyyttä herättää tajuaminen etten ole enää siinä kauniissa, kuumassa, kaaottisessa, likaisessa, äänekkäässä, värikkäässä, räikeiden kontrastien maassa jossa olen viettänyt viimeiset kaksi kuukautta, joka muistuttaa minnuu lapsuudesta Nepalissa ja jota olen oppinut rakastamaan joistain kipua ja surua, ärtymystä ja vihaakin herättävistä asioista huolimatta.

Kaikki joilta olen menneiltä vuosilta kuullut outreachista ovat sanoneet, että outreach muuttaa ihmistä. En tiennyt mitkä asiat itsessäni muuttuisivat matkan aikana, mutta täytyy myöntää, että totta se on. Näin ulkoiselta olemukselta: pintaan on tarttunut hieman väriä(joskin kummallisin rusketusrajoin joista näkyy että käytin joka päivä varvassandaaleita ja peitin olkapääni sekä poltin kerran lievästi sääreni), korumieltymykseni on muuttunut hillityn maanläheisestä periaatteeseen: mitä isompaa ja kimaltavampaa sen parempi, käytän nilkkarenkaita ja varvaskoruja, lakkaan jopa varpaankynteni ja, käytän kimaltavia hiussolkia ja muutamia muitakin yllätyksiä löytyy. Omasta mielestäni tyylini on naisellistunut ja korujen määrä lisääntynyt, mutta ehkä Norja taas tasoittaa minnuu.

Pinnallisista asioista vakavampiin asioihin. Outreach oli oppimisaikaa. Se oli uskomaton seikkailu Jumalan kanssa johon kuului, naurua, itkua, hämmennystä, kulttuurieroista ärtymistä, uuden oppimista, nöyrtymistä, pelkoa, riemua, rakkautta, Jumalan suuruuden ja oman pienuuden tajuamista, luottamusta, Jumalan huolenpitoa, terveyttä, sairautta, tanssia, musiikkia, luomakunnan kauneutta, köyhyyttä, väsymystä, erilaisuuden hyväksymistä, ystävyyttä, hymyjä, halauksia, yllätyksiä, ikävöintiä, kärsivällisyyden koettelua, arkipäivän pieniä ja suuria ihmeitä ja miljoona muuta asiaa. Ennen kaikkea Outreach oli mahtava kahden kuukauden mittainen oppitunti Jumalan rakkaudesta kaikkia lapsiaan kohtaan riippumatta mistään ulkoisista seikoista kuten ihonväristä, kansallisuudesta, uskonnosta tai elintasosta. Myö ollaan aivan kaikki Jumalan rakkaita lapsia ja siitä on välillä hyvä saada muistutus kun se arjen hälinän keskellä pääsee unohtumaan. Miusta tuntu, että kohtasin Jumalaa uudella tavalla outreachin aikana. Kun jouduin astumaan kauas omalta mukavuusvyöhykkeeltäni ja tekemään asioita jotka pelotti tai tuntui epämukavilta niin samalla myös turvauduin Jumalaan paljon enemmän. Tajusin paljon elävämmin etten mie oo mitään ilman häntä ja hänen armoaan. Mie en pysty omassa voimassani vaikuttamaan ihmisiin tai heidän elämäänsä enkä vakuuttamaan heitä mistään. Mie en oo mitään ilman Jumalan rakkautta jota välittää muille.

Välillä oli päiviä että olin niin väsyny etten ois halunnu tehdä yhtään mitään ja silti piti vetää lastenohjelmaa, pitää tanssityöpaja ja olla innostunut ja iloinen. Noin 20 minuuttia ennen työpajan alkua oisin vaan halunnu piiloutua pöydän alle ja itkeä. Sellasina hetkinä käännyin Jumalan puoleen ja sanoin ettei miulla oo itessäni yhtään intoa tai voimia vetää työpajaa ja että tarvitsen Jumalan apua ja hänen iloa sydämeeni. Aina, aivan joka ikinen kerta kun rukoilin ja pyysin Jumalalta voimaa tapahtui jotain ja jaksoin vetää työpajan ja miulla oli jopa tosi hauskaa ja nautin hommasta. Sain jakaa tanssin iloa ja Jumalan rakkautta opettamilleni tytöille ja myös jakaa omaa tarinaani tanssin kautta ja opettaa heitäkin ilmaisemaan itseään tanssilla ja löytämään oman tapansa tanssia. Uskomattomimpia kokemuksia oli se kun opetin tanssia kuuromykille tytöille. Tulkkini ei puhunut lähes ollenkaan englantia, mutta kommunikoin tyttöjen kanssa eleiden, ilmeiden ja varsinkin tanssin kautta. Se oli ensimmäinen tanssityöpaja jonka pidin ja ennen tunnin alkua olin lähes kauhuissani. Käännyin Jumalan puoleen ja hän kuuli miun rukouksen eikä pelkästään kuullut vaan teki uskomattomia asioita ja mie koin suurta riemua kun sain kertoa näille tytöille miten he voivat jakaa oman tarinansa ja ilmaista itseään ilman sanoja tanssin keinoin. Kun antaa Jumalalle luvan toimia, hän todellakin toimii!

Miun luottamus Jumalan huolenpitoon ja voimaan kasvoi todella paljon Outreachin aikana kun sain sitä niin elävästi ja raikkaasti kokea. Jumala antaa voimaa jaksaa silloinkin kun itse jaksaa hädin tuskin askelta ottaa. Jumala tuo eteen yllättäviä tilanteita ja ihmisiä. Jokainen päivä Jumalan kanssa on seikkailu! Jumala varjeli meidän tiimiä vakavílta sairastumisilta. Pienen vatsataudin muutama meistä kyllä koki, mutta vessanpöntöllä oksentaessanikin tunsin että hän on lähellä, lohduttaa ja välittää. Selvisimme päivittäin kaaottisessa liikenteessä ja keneltäkään ei varastettu mitään. Vaikka myö tytöt saimmekin usein miehiltä varsin ahdistavan paljon huomiota ja muutamia ikäviä lähentelytilanteita valitettavasti sattui silti mitään vaarallista ei tapahtunut. 8 päivän vaelluksella vuoristossa mie pidin joka päivä mielessäni Psalmin 91 jakeet 11-12 "Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen." Nojauduin Jumalan lupaukseen ja vaikka välillä horjahdinkin en kertaakaan loukannut jalkojani pahasti. Yhtenä päivänä myö käveltiin kivikossa joenvartta. Meillä oli painavat rinkat selässämme. Yllättäen mie horjahdin ja meinasin kaatua selkä edellä kivikkoon ja jokeen. Viime hetkellä mie sain palautettua tasapainoni. Jos mie oisin pudonnu terävään kivikkoon ja jokeen rinkkani kanssa, mie oisin voinu vaikka kuolla. Kun olin turvallisesti kauempana jyrkänteen reunasta ensimmäinen ajatus, joka päähäni nousi oli "Kiitos Herra". Outreachin aikana Jumalan huolenpito konkretisoitui niin paljon ja tuntui käsinkosketeltavan todelliselta. Turvallisessa Norjassa helposti unohtui miten pienestä meidän henkemme on loppujen lopuksi kiinni. Tärkeää on kuitenkin muistaa ja nähdä Jumala silloinkin kun jotain pahaa tapahtuu. Se meinaa miulta iteltäni unohtua, mutta onneksi Taivaallinen isäni on kärsivällinen opettaja.


Outreachilla miun hälyinen mieli onnistui välillä hiljenemään ja silloin tuli yllätyksenä, että Jumala     alkoikin puhua. Kun mie en oo koko ajan äänessä, Jumalakin saa suunvuoroa. Oli myös upeaa nähdä miten Jumalan rakkaus kosketti ihmisiä ja toi heidän kasvoilleen valoa, iloa ja toivoa. Tällainen kohtaaminen tapahtui kun kerran rukoilimme yhden kerjäläismiehen puolesta kadulla. Hän oli likainen ja hänellä ei ollut toisessa jalassaan varpaita ja hänellä oli jaloissaan syviä haavoja joissa pörräsi kärpäsiä. Kristine lauloi hänelle ja myö rukoilimme hänen puolestaan. Hänen varpaansa eivät kasvaneet takaisin, mutta Jumalan rakkaus kosketti häntä ja hän toisteli "Jeshua, Jeshua" ja hänen kasvonsa aivan loistivat. Mie en oo varma oonko nähny mitään sen kaltaista aiemmin. Jumala on niin suuri ja niin hyvä ja niin armollinen. Mie sain kokea aivan uskomattomia asioita outreachin aikana.


Miusta tuntuu, että miun asenteet on monella tapaa muuttuneet. Kun on elänyt vaatimattomammissa oloissa huomaa, että ihminen tulee mainiosti toimeen myös ilman kaiken maailman teknisiä vempeleitä ja samalla osaa myös arvostaa asioita joita liian helposti pitää itsestäänselvyyksinä. Tulevaisuus ei ahdista enää niin paljoa. Tulevaisuus on tuntematon, mutta Jumala on asettanut miun sydämeen unelmia ja nyt tulevaisuus tuntuu jännittävältä enkä malta odottaa mitä Jumalalla on miulle varattuna. Aiemmin helposti vaivuin synkkyyteen kun ajattelin, että pian DTS loppuu ja sitten seuraa ankea paluu arkeen. Nyt alan tajuta että kun palaan arkeen Jumalan kanssa ei voi koskaan tietää mitä tapahtuu ja että elämä ei taatusti ole ankeaa. 


Jo palatessani Norjaan Oslon lentokentällä käänteiskulttuurishokki iski raskaasti. Missä oli kaikki ihmiset, missä kotoisa kaaos ja melu ja hiostava ilma ja ystävälliset hymyt? Ympärillä lähes kliinisen puhdasta, kylmää, hiljaista, vähän ihmisiä ja kaikki uppoutuneita omaan maailmaansa. Norjalaiset ystäväni olivat riemusta sekaisin kun pääsivät kotimaahansa ja yksi jaksoi ylistää Norjan ihanuutta niin, että minnuu alkoi melkein ärsyttää. Miulle tuli ikävä Suomeen, koska Norja ei kuitenkaan oo miun kotimaa ja myös ikävä Keski-Aasiaan ja kotoisaan kaaokseen jonka keskellä olin asunu kaksi kuukautta. Olin melkein loukkaantunu yhdelle norjalais tytöistä kun tuntu että hän vain ylisti Norjaa ja morkkas sitä maata jossa olimme olleet outreachilla. Kun päästiin takaisin Ålesundiin base talo oli tyhjillään, koska meidän tiimi oli ensimmäinen, joka oli palannut maailmalta. Mie en tienny mitä tehdä ja kuljin ympäri taloa eksyneenä ja kyyneleet silmissä. Oli hirveä ikävä outreachille. Tuijottaessani tyhjin silmin itseäni peilistä Jumala muistutti lempeästi ettei miun elämä lopu DTS:n jälkeen, tää on vasta alkua miun elämän seikkailulle. Kun rakkaat dts ihmiset palas maailmalta tyhjyys helpotti ja muilta sai ymmärrystä tai ainakin oltiin kohtalotovereita kun monet outreach maahan ikävöivät haahuili eksyneinä ympäriinsä. Rakkaan Hannan näkeminen ja suomen puhuminen pitkästä aikaa piristi älyttömästi.


Tällä hetkellä miun haasteena on olla tyytyväinen tällä paikalla missä elämässäni nyt oon. En saa haikailla liikaa outreachille ja ajatella, että nyt en enää koe ihmeitä ja Jumalan huolenpitoa kun oon taas täällä. Jumala kyllä puhuu ja toimii olin mie missä tahansa. Pitää myös nauttia ja olla kiitollinen viimeisestä kuukaudesta DTS:ssä eikä surra liikaa etukäteen tän ajan loppumista. Kiitos kaikki rakkaat ihmiset jotka ootte muistanu minnuu rukouksissanne. Teidän rukouksenne merkkas paljon! Tässä oli päällimmäisiä ajatuksia outreachista ja tämän hetkisestä mielentilasta. Suomessa sitten pystyn naamatusten kertomaan paljon enemmän. Nyt tuntuu ettei kirjoittamisella saa mitenkään sanottua puoliakaan siitä mitä kaikkea on tapahtunu ja mitä kaikkea oon kokenu.


Nyt on aika suunnata vähitellen nukkumaan. Hyvää yötä Jeesus myötä!


Loppuun vielä lähes outreachimme tunnari biisin lyriikat. Our God is greater!


Water You turned into wine
Open the eyes of the blind
There's no one like You
None like You
Into the darkness You shining
Out of the ashes we rise
There's no one like You
None like You

CHORUS
Our God is greater, our God is stronger
God You are higher than any other
Our God is Healer, awesome and power
Our God, Our God... 

Into the darkness you shining
Out of the ashes we Rise
There's no One like You
None like You.

Our God is greater, our God is stronger
God You are higher than any other
Our God is Healer, awesome and power
Our God, Our God... 
Our God is greater, our God is stronger
God You are higher than any other
Our God is Healer, awesome and power
Our God, Our God... 
[ Lyrics from: http://www.lyricsty.com/chris-tomlin-our-god-is-greater-lyrics.html ]
BRIDGE
And if Our God is for us, then who could ever stop us
And if our God is with us, then what can stand against?
And if Our God is for us, then who could ever stop us
And if our God is with us, then what can stand against?
What can stand against?

Our God is greater, our God is stronger
God You are higher than any other
Our God is Healer, awesome and power
Our God, Our God... 
Our God is greater, our God is stronger
God You are higher than any other
Our God is Healer, awesome and power
Our God, Our God... 

And if Our God is for us, then who could ever stop us
And if our God is with us, then what can stand against?
And if Our God is for us, then who can ever stop us
And if our God is with us, then what can stand against?
Then what can stand against?
Then what can stand against?

Our God is greater, our God is stronger
God You are higher than any other
Our God is Healer, awesome and power
Our God, Our God... 
Our God is greater, our God is stronger
God You are higher than any other
Our God is Healer, awesome and power
Our God, Our God...