Mini outreach

Täällä dts:ssä on ennen varsinaista outreachia tapana mennä pienelle lähetys/avustus matkalle täällä Norjan sisällä ja rohkaista paikallisia kirkkoja ja tehdä jotain vapaaehtoistyötä esimerkiksi nuorten parissa. Mini outreach tapahtuu yleensä omassa trackissa jotenka sateisena marraskuun aamuna seitsemän unista tanssijaa, tanssiryhmän vetäjä ja vetäjän sulhanen, joka toimi autonkuljettana, ahtautuivat minibussiin ja suuntasivat noin kuuden tunnin ajomatkan päähän kohti Trondheimia. Trondheimissa sijaitsee norjalais-kanadalaisen pariskunnan Tanyan ja Hans Jacobin Alive-tanssikoulu. Tanssilinjan tarkoituksena oli auttaa tanssikoululla, pitää muutamia oppitunteja ja viikonloppuna workshopeja tanssijoille. Heti kun saavuimme keskiviikko iltapäivänä muutamat tytöt haastettiin pitämään oppitunti. Onneksi miun laji ei oo street ja hiphop niin vältyin tunnin pitämiseltä ja sain itse osallistua oppitunneille. Trondheimissa majoituimme Hans Jacobin ja Tanyan olohuoneen lattialle. Heillä on viisi lasta joista kolme on hyvin eloisia 4-7 vuotiaita ja lapset yleensä huolehtivat aamulla herätyksestämme kun kyhjötimme unisina makuupusseissa retkipatjoilla. Unen määrä jäi outreach viikkona varsin vähäiseksi.

Koristelimme vähän autoa

Torstaina siivosimme ja maalasimme tanssikoulun uusia tiloja. Perjantaina meillä oli aamupäivästä mahtavaa yhteistä rukoilu aikaa Tanyan ja Hans Jacobin kanssa. Illalla avustimme tanssikoululla järjestettävässä nuorten illassa jonne tuli paljon rippikoululaisia. Jena vastasi ylistyksestä, mie ja Sarah pidimme todistuspuheenvuoron ja mie esitin yhden oman tanssikoreografiani. Illan jälkeen meillä oli aikaa jutella tanssikoulun tyttöjen kanssa, rohkaista heitä ja rukoilla heidän puolestaan. Oli aivan mahtavaa saada tutustua tyttöihin. He on aivan ihania ja meillä oli joitain upeita keskusteluja heidän kanssa.
Lauantai meillä oli varsin rento päivä. Mie olin tanssikoulun oppilaiden kanssa paikallisessa ostoskeskuksessa esiintymässä ja esitin yhden omista koreografioistani(saman jonka olin esittäny edellisenä iltana nuorten illassa). Loppupäivänä toimimme lapsenvahteina ja illemmalla osa meistä kävi tutustumassa Trondheimiin. Sunnuntaina koitti sitten pelätty ja odotettu hetki. Meidän oli aika pitää tanssi workshopit. Kaikki sujui varsin mukavasti ja oppilaat näytti nauttivan. Miulla ja Linnealla oli myös tarjota riittävästi haastetta nykytanssi pajassamme, koska tanssityylimme ja liikekielemme on tosi erilaista kuin mihin Alive tanssikoulun oppilaat ovat tottuneet.(Heillä opetus painottuu huomattavasti enemmän jazziin kuin nykytanssiin). Workshopien jälkeen olikin sitten aika hyvästellä tytöt ja suunnata takaisin kohti Ålesundia.

Ylpeät maalarit Jena ja Theresa(kaunis valkoinen seinä on kokonaan meidän aikaansaannoksemme)

Näin workshopejamme mainostettiin: suom"korkea tasoisia opettajia"..apua!

Näkymä sateisesta Trondheimista

Trondheimin tuomiokirkko

Mini outreach oli miulle hyvin tunteita herättävä kokemus. Alussa workshopin pitäminen pelotti hirveästi kun miulla ei ollut edes mitään opetettavaa materiaalia valmiina. Kuitenkin pari päivää ennen outreachia työskentelimme ahkerasti ja saimme riittävästi materiaalia kasaan oppitunnin pitämistä varten. Mie pidin tunnin yhdessä ruotsalaisen Linnean kanssa. Myös itse opettaminen pelotti, koska en ole koskaan aiemmin pitänyt yhtä ainoaa oppituntia enkä edes saanut ohjeistusta opettamiseen. En myöskään tiennyt minkä vaikeustason sarjoja meidän pitäisi tehdä, koska en tiennyt yhtään minkä tasoisia Aliven tanssijat ovat. Kun saavuimme Trondheimiin Tanya kertoi vähän tanssikoulusta. Hän kertoi että tanssijat ovat lahjakkaita ja tekevät muun muassa kolmoispiruetteja ja fouttepiruetteja. Siinä vaiheessa meinasin purskahtaa itkuun. Hyvä kun mie saan edes yhden säädyllisen piruetin tehtyä saati sitten jonkun fouttepiruetin. Sitten myös kun itse osallistuin oppitunnille huomasin että tanssijat ovat todella lahjakkaita. Sain myös kuulla että yksi tanssikoulun tytöistä tanssii 24 tuntia viikossa. Siinä vaiheessa jouduin totaalisen paniikin ja masennuksen valtaan. Miten mie joka oon tanssinu maksimissaan 7 tuntia viikossa voisin opettaa näille tytöille yhtään mitään? Masennusta kesti perjantaihin asti. Nuortenilta kuitenkin muutti kaiken. Illassa kerroin vähän tarinaani ja esitin tanssini. Illan jälkeen monet niistä tanssijoista joita olin kattonu kateellisen ihaillen tuli kehumaan miun tanssia kauniiks ja herkäks ja miun tekniikkaa hyväks. Olin ihan hämmästyny ja hämilläni, kehujenhan ois pitäny mennä ihan toisin päin. Loppujen lopuks miulla oli niiden tyttöjen kaa loistavia keskusteluja ja he paljastu tosi rennoiks ja aivan ihaniks ihmisiks niin kaikki miun pelot workshopin opettamisesta katos vähitellen. Sunnuntaina vielä paljastui sekin että miun ja Linnean tanssityylit on niin erilaiset kuin mihin he on tottunu niin meijän tunnissa oli todellakin riittävästi haastetta tanssijoille. Olin tunnin pitämisen jälkeen aivan innoissani kun muutama päivä sitä ennen olin vielä pelännyt opettamista kuollakseni. Kyllä Jumala on vaan ihmeellinen miten hän toimii ja voi kääntää täysin asioiden suunnan.